Tässä keväällä oltiin reissussa Tukholmassa ja yhdeksi ohjelmanumeroksi otettiin löytää lelukauppa, jossa joskus lapsena kävin. Silloin lainasin myös kirjastosta usein lelunteko-kirjan, josta muistin vaan ukkelin nimeltä Kalle K. Se riitti, sillä näillä koordinaateilla löysin vanhasta kaupungista kyseisen kaupan. Ja ihanahan se kauppa oli edelleen!! :) Harmitti ettei aikaa ollut paljon, sillä siellä olisi ollut mm. velour-kankaita myynnissä vaikka minkälaisia! Pari kaavaa ostin irtoina mukaan, kun kyseistä kirjaa ei enää ole myytävänä. Lisäksi kaupassa oli aarteita jos jonkinlaisia.. leluja, pelejä, lastenvaatteita..

Kaupan nettisivut: www.kalika.se

Harmi ettei nettisivuilla ollut (pikaisesti katsoen) juuri mitään.. kauppa on oikeasti oikea aarreaitta!!

Velour-lelut on käsin tehty ja jokaisessa lukee tekijän nimi. Niitä ostamalla tukee Venäjällä asuvien vammaisten lasten perheitä ja lapsia itsejään. Joten hyväntekeväisyyttäkin on mukana :)

Kaupasta tarttui mukaan pari mato-pariskuntaa (jotka ovat nukkuvien lasten huoneissa tällä hetkellä..)

Ja pupu-purkkinukke:

 

Ja tässä sitten se Kalle K! Eli kaavat ostin kaupasta ja tein itse. Poikaa ajatellen tämän heppulin tein ja hän siihen kovasti ihastuikin :) "Äiti sä osaat tehdä niin ihania unileluja!". Poika keksi itse, että tämä Kalle K on kotoisin Kankaanpäästä ja on kaikkien kaveri <3