Mielessä on pyörinyt jo pitkään oman blogin perustaminen.. Ja tästä se lähtee!

 

Laitetaanpa alkuun pieni esittely. Olen 26-vuotias syksyllä töihin palaava hoito'vapaa'lainen. Perheeseeni kuuluu mies ja kohta 2-vuotias pojannaskali.

Minulle tärkeitä asioita ovat perheeni ja ystävieni lisäksi kaikenlainen käsillä itse tekeminen. Pääasiassa teen tekstiilitöitä, neulon, ompelen jne. mutta myös askartelen ja mitä nyt milloinkin. Aina on kuitenkin joku projekti työn alla. Ja näitä projekteja ja niiden etenemistä on tarkoitus tässä blogissa käsitellä.

Lisäksi harrastan musiikkia kuunnellen, soittaen ja laulaen. Tykkään myös sisustaa ja valokuvata, todennäköisesti niitäkin tuotoksia laittelen tänne blogiin.

 

Saas nähdä miten syksyn alettua kerkeän käsitöitä tekemään, mutta toisaalta pitäähän sitä aikaa revetä siihenkin, että kerkeää tekemään niitä itselle mieluisia juttuja ja niitä puuhastellessa rentoutumaan.. Joten toivoa on, ettei tämä blogi heti alettuaan hiljene :)

 

Laitetaanpa loppuun kuva viime kesältä, kuva on otettu mummolan pihalta: